maanantai 6. toukokuuta 2019

Blogi tauolle.

Tässä kevään myötä oon päätynyt tulokseen, että jätän blogin tauolle ainakin joksikin aikaa. Kirjottaminen ei jotenkin tunnu enään mukavalta vaan lähinnä velvollisuutena/pakolliselta kirjottaa asiat blogiin. 

Youtube videoita haluaisin tehdä enemmän ja siirtyä Instagramin puolelle, koska siellä somemaailma nykyään pyörii. Laadukkaan blogin ylläpitäminen on sen verran aikaa vievää, että en tällä hetkellä koe haluavani tehdä sitä. Varmaan joskus palaan taas blogin puolelle, mutta tästä eteenpäin ainakin näin.


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Meistäkö kouluratsukko?

Kevät on saapunut myös tänne meille. Jo paljon ennen kuin meidän kenttä suli, muiden instastooreissa oli videoita ja kuvia heidän sulista kentistä. Noh meillä kentällä oli vielä täysi talvi. Jää ja lumikerros, joka edelleen on siellä kentän laidalla haittona. Mentiin muutama viikko täysin maastoillen välillä selästä ja välillä kävellen. Tehtiin paljon käyntimaastoja, joten hepoilla oli vähän rennompi kausi tässä kuukauden vaihteessa ja alussa tähän viikkoon asti. Ps. Kaikki postauksen kuvat ja videot on Katin ottamia!



Tällä viikolla kentästä tuli ratsastuskelpoinen. Tiistaina päätetiin aloittaa kaulanaruilulla, joten siitä ja keskiviikon ratsastuksesta ensin lyhyesti. Anterolla oli toooodella paljon energiaa tiistaina. Käynnissä se toimi heti tosi kivasti, paitsi Antero ei malttanut aluksi peruuttaa, mutta saatiin nekin kulkemaan loppupeleissä. Ravissa meillä meni hyvin, mitä nyt Anteo ei kuunnellut sisäapuja välillä ja puski niiden päälle. Saatiin hyvää laukkaympyrää vasemmalle, kunnes en enään saanut Anteroon mitään kontaktia ja se ravaili minne halusi ja teki äkkikäännöksiä toiseen suuntaan mm. ympyrällä. Pari kertaa se meni pihattoonkin ja oli aivan mahdoton. Ainakin sillä oli hauskaa. Meinasn jo, että käyn laittamassa suitset päähän, mutta en halunnut luovuttaa, joten menin niin kauan, että se tuntui edes jotenki olevan avuilla, jonka jälkeen käveltiin loppu käynnit.


Muutamalla kerralla siistin Anteron tukkaa, ja ihan söpö pottamalli siitä tuli! Ja kuten huomata saattaa tänne on rantautunut t-paita kelit! Miten +10/+13 voi tuntuakkaan näin järkyttävän kuumalta?

Keskiviikkona laitettiin selkään estesatula. Mitään sen suurempia ideoita mitä tehdä ei ollut, mutta ajattelin hölkötellä Anteron vain kaikissa askenlajeissa. Käynnissä Antero tuntui jo todella kivalta ja motivoituneelta. Käynnissä otettiin muutamia väistöjä, jotta ne ei ihan unohtuisi. Kyllä ne jalat ristiin meni, mutta aika lapa edellä niitä tehtiin.
   Ravissa Antero oli mukavan tasainen ja säädeltävissä. Se mm. hakeutui itse eteen ja alas. Tehtiin muutamia siirtymiä peruutuksesta raviin ja ihan vain käynti-ravi siirtymisiä, jota pääosin menivät myös kivasti! 
Laukassa Antero pomppi iloköyryjä, mutta meni suurimmaksi osaksi kivasti ja lähti itse pyöristymään laukassa. 

Eilen perjantaina laitettiin pitkästä aikaa koulusatula selkään. Musta on varmaan ihan oikeasti tulossa joku kouluratsastaja, koska heti satulaan istuessa se tuntui vaan niin hyvältä. Tykkään super paljon tuosta koulupenkistä! Käynnissä Antero tuntui taas heti motivoituneelta. Käveltiin aluksi 20min taivutellen ja tekemällä perinteisiä käyntiverkkoja eli pysähdyksiä, peruutuksia, ympyröitä sekä väistöjä pitkin ohjin. Antero väistää aika hyvin pelkästä pohkeestakin ettei ohia paljon tarvitse käyttää, joka on vain hyvä asia. 

Alkuraveissa Antero oli taas super tasaisen tuntoinen sekä meni hyvin eteen ja alas. Mun on paljon helpompi ratsastaa myös tällä koulusatulalla ja saan annettua selkeämpiä ohjeita enkä kiiku selässä miten sattuu ja sen näkee Anterostakin. Ravissa ympyröitä ja asetuksia tehdessä Antero vertyi kivasti, jonka jälkeen tehtiin ravi siirtymisiä, jotka pääsääntösesti meni hyvin. Antero tuppaa hyppäämään raville, mutta eilen saatiin tehtyä ihan siirtymisinä siirtymiset eikä hypähtämällä. Otettiin pätkiä jolloin istuin alas raviin, mutta edelleenkin se Anteron selkä pitäisi saada töihin. Nyt kentän ollessa sula, voidaan sitä totisesti alkaa harjottelemaan ja jospa jo syksyllä se olisi ihan perusjuttu, ainakin kovasti toivon niin.

Tähän väliin hieman huonompi kuva eli tästä selkä ylös ja takajalat alle niin jo tulee hyvä!

Laukassa Antero otti pari kertaa pienen spurtin ja jonkun epämääräisen hypyn, jota se nykyään harrastaa, koska ei ole päässyt aktiivisesti laukkaamaan niin pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti. En halua torua tai kieltää Anteroa moisesta, koska se ei ole meille ongelmaksi eikä se ole niin justiinsa miten me mennään. Pitää hepallakin olla hauskaa. 
Laukka ei eilen ollut mikään super hyvä, mutta Antero tuli taas sisäapujen päälle niin ronsiksi, että en viitsinyt alkaa hakemaan sitä alaspäin, kun oli muutakin tekemistä ja huolihdattavaa.

Ja tästä meni takajalat maahan ja seuraava askel olikin vähän ilmavampi.

Antero on viimeaikoin ollut tosi kiva ratsastaa ja muutenkin tuntuu, että meidän suhde on syventynyt taas pykälän verran. Eilen siivotessa silittelin ja rapsutelin Anteroa. Voi että, kun poika tykkäsi. Antero tökki mua päällään takaisin ja näytti miltein, että nukahtaa. ♥

Tässä kuitenkin muutamat ratsastukset mitä nyt tässä kuukauden aikana ollaan menty. Ollaan siis menty paljon enemmän ja tuntuu, että oon joka päivä tallilla (vain hyvä asia), mutta niistä ei ole materiaalia, joten en koe tarpeelliseksi tehdä kunnon selostusta niistä tänne.



torstai 4. huhtikuuta 2019

Uusi jumitus: maastossa kävelyt

Kenttä sulaa kovaa vauhtia, mutta edelleen kentän oma pohja eli hiekka on lumen ja jään peitossa, koska kenttää ei talven aikana kertaakaan lanattu. Kenttää ei siis olla voitu käyttää, joten sunnuntaina aamutallin jälkeen päätettiin Katin kanssa lähtä käyttämään poikia kävelyllä. Antero oli polkenut oikean etukengän pois, joten ollaan nyt käytetty siinä jalassa buutsia ja tämä systeemi on toiminut vallan mainiosti. 

Sunnuntaina käytiin 3.9km lenkki, johon aikaa upposi vajaa tunti, koska pitihän tämä lenkki ikuistaa rakkaalla Nikonilla. Antero tykkäsi hirmusti ja matka meni ongelmitta. Kati talutti suurimman osan matkasta molempia poneja. Selvittiin myös pieni juoksu pätkä!

 Postauksen kuvat minusta ja Anterosta (+Luspesta) on Katin ottamia!

Tiistaina lähdettiin jälleen kävelylle heppojen kanssa. Tällä kertaa 3.1km//44min. Anterosta näki taas kuinka paljon se tykkäsi tästä meidän uudesta liikuttamistaktiikasta. Antero oli turmellu ja turvotellut vähän vasenta takasta, mutta se oli tiistaina jo kovasti parempi, joten päätettiin kuitenkin käydä kävelyllä. 

Luspesta varsinkin huokuu se kuinka se tykkää maastoilla, joten kävelyt on todella sen mieleen. Luspella pidetään kuitenkin suitset päässä, koska kyseessä ei ole mikään maailman helpoin poni, vaikka se ei ilkeä olekkaan. Luspe on kuitenkin käyttäytynyt hyvin, mitä nyt ravailee vierellä ja yrittelee, jos mentäis vähän kovempaa. Kylmäsin Anteron takajalan vielä tallilla.


Eilen käytiin tällä kertaa niin, että Kati meni Sherikanilla selästä käsin ilman satulaa ja ravaili sekä laukkaili, kun me Luspen ja Anteron kanssa vielä käveltiin, jotta jalalle ei vain tulisi liikaa rasitusta. Anteron jalasta oli laskenut turvotus hurjasti edellis päivästä. Eilen käytiin 4.4km//58min, koska loppui sulat tiet eikä viitsinyt lähtä liukastelemaan, koska Luspella ja Anterolla ei niitä takakenkiä ole. Reissu meni kaikin puolin hyvin vaikka Luspe yrittikin pätkittäin vetää ja kokeilla ravata. Kylmäsin jälleen kotona Anteron jalan.


Nykyään suosittu Hooves-sovellus on päässyt myös mun osalta käyttöön. Todella hyvä ja kätevä sovellus, johon on helppo merkata heppajuttuja kaikkien kolmen osalta vaikkakin Sherikanin kanssa harvoin tulee tehtyä mitään, mutta päätin silti sille tehdä myös "profiilin".

Hepat on kyllä tykännyt tästä maastossa kävelystä. Kunhan Antero on ihan normaali, siirrytään selästä käsin maastoilemaan ja liikutetaan pääosin maastoilemalla kolmikko kentän sulamiseen asti, jonka jälkeen jatketaan normaalia maastorytmiä. 





keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Plussakelit on täällä!

Nyt, kun täällä on aikalailla plussakelit ollut muutaman päivän ajan, myös kenttä on pehmeä ja hieman petollinen osittain, joten päätettiin mennä eilen hakkiksilla ilman satulaa. Kenttä oli kyllä ihan ravaamis kunnossa, mutta hieman sohjoinen, joten laukkaa ei viitsinyt ottaa, koska Anteron kengättömät takajalat olisi varmaan liukastellut ihan omaa elämäänsä.

Pakollinen alakulma selfie Luspen kanssa. :D
Aloitin ratsastuksen (kuten aina) hakemalla Anteroa eteen ja alas sekä tekemällä pysähdyksiä ja peruutuksia. Antero oli heti käynnissä jo tosi kiva. Hain pitkillä sivuilla useaan otteeseen pitkää ja koko kropan läpi menevää käyntiä, joka onnistui välillä oikeinkin kivasti!

Koska Antero oli jotenkin paremmin säädeltävissä kuin yleensä, pyhitin ratsastuksen temmon vaihteluille. Ravissa sain Anteron useasti menemään todella pientä ja hidasta ravia eikä se siirtynyt käyntiin (!!) ja siitä lisäsin ravia. Saatiin muutamia kertoja niin hyviä "lähtöjä" ja tunsi kuinka takajalat lähti työntämään eteenpäin. Niin kiva. Ratsastus kuvat ja videot c. Kati!


Homman edetessä Antero aina innostuu ja se alkoi odottelemaan, että joko laukataisiin, koska se tykkää niin paljon laukata. Nyt kuitenkin, kun ei voitu laukata, Antsa meinasi välillä ettei halua kuunnella hidastavaa apua. Pelkkä istunta ei siis todellakaan auttanut, joten turvauduin pidätteisiin, jotka ei heti mennyt läpi. En halunnut roikkua ohjassa, joten yritin hieman löysäillä ohjia vuorotellen, jotta Antero tulisi paremmin kuulolle ja kiinnostuneemmaksi. Tämän takia, joissakin kuvissa oon enemmän kiinni toisessa ohjassa, en siis sahaa! :D


Tähän väliin tämmöinen lyhyt "olemme elossa" postaus. Antero on tuntunut tosi kivalta ja vireältä viime aikoina. Viime viikolla, kun mentiin koulusatulalla, Antero meni tosi kivasti ja laukassa sai jotain köyrypieruhyppy kohtauksia. :D Maastossakin tältä herralta löytyi perjantaina iihan kivasti energiaa...

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Pitkästä aikaa vähän totisempaa hyppäämistä

Tänään tuli todistettua jälleen se, että esteet on kivaa vaihtelua, mutta ei sitä tässä tilanteessa ainakaan tee mieli paljoa harrastaa. Kerta kerralta hypätessä ratsastan huonommin ja huonommin. Tähän toki auttaisi rutiini hyppäämiseen. 

Tallille tultaessa siivouksen jälkeen lähdettiin ottamaan kuvia poikien kanssa. Olin ostanu Hööksistä karvapehmusteen Anteron suitsiin niskaan, mutta se olikin liian pitkä, kuten pahoin pelkäsin, mutta näyttää se ihan kivalta noissa narupäitsissäkin! Kuvista ja videoista taas Katille kiitos!


Tehtiin kentälle kahden/kolmen laukan sarja, keskelle kenttää kavaletti ja yksi yksittäinen pysty. Anteron kanssa verkkasin ensin pitkin ohjin käynnissä. Otin ohjia lyhyemmäksi ja aseteltiin niin sisälle kuin uloskin. Antero oli hieman tahmean tuntoinen, kun tehtiin käynnissä perusjuttuja. 

Kevyen ravin nostaessa Antero kuitenkin heräsi ja oli tosi kivan tuntoinen sekä mukavasti säädeltävissä. Oon puhunut oikean laukan vaikeudesta, mutta tänään ne nousi joka kerralla tosi hyvin! Antero muutenkin tänään nosti todella hyvin laukkoja. Laukassa sain Anteron kanssa tehtyä oikeaan suuntaan hyvää pääty-ympyrää, jossa Antero lähti omatoimisesti eteen ja alas. Tänään oikea laukka sujui siis todella hyvin, jos se ei vielä tullut selväksi. :D

Mentiin aluksi pientä puomirykelmää kaikissa askenlajeissa, jonka jälkeen tultiin sarjaa kahdella laukalla. Antero meni sen paremmin kuin oletin. Pieni tila kuitenkin tarvitsee tarkkaa ratsastusta, jotta osaa käyttää tilan hyväksi. Tämä hyppäämättömyys aiheuttaa mulle paljon ongelmia. Nojaan ylävartalolla eteen ja teen koko ajan jotakin virheitä. Siihen nähden Antero meni tosi hyvin vaikka otti muutaman kerran sarjan toisen esteen matkaan. 

Tultiin yksittäistä estettä aluksi vähän pienempänä, mutta Katin yllytyksestä (:D) päätin kokeilla sitä isompanakin. Antero muistaakseni kahdesti tiputti sen ennen kuin päästiin se kahdesti puhtaasti yli. Olin hurjan tyytyväinen Anteroon, koska minun toilailuista huolimatta se hyppäsi esteen hienosti. 



Vaikka hyppääminen oli ihan hauskaa, niin tällä kertaa ei tullut tunnetta, että haluaisi lisää hypätä. Tämä kuitenkin johtuu varmaan mun mielentilasta, koska tiedän tykkääväni kovasti hyppäämisestä. Kuvattiin myös video, josta tuli kylläkin hieman tylsä, mutta päätin sen kuitenkin julkaista.
Ens viikolla voisin taas vähän rääkätä itseä ja laittaa koulusatulan sekä käydään myös maastossa varmaan perjantaina, kuten tälläkin viikolla. Muuten suunnitelmat on ihan auki eli saa nähdä mitä tuleva pitää!




torstai 7. maaliskuuta 2019

Narupäitsistä kaulanaruun

Tänään tallille herättiin yhdeksäksi. Anterosta huomasi heti tallille tultaessa, että se oli ihan normaali  oma itsensä, kuten olin olettanutkin. Päätin jo eilen, että mennään narupäitsillä tänään, mutta selkään noustessa huomasin, että tämä Luspen naru, jota ollaan nyt käytetty, onkin liian lyhyt siihen hommaan, joten vaihdoin suunnitelmat kaulanaruiluun. 

Antero toimi kivasti, kun vaihdeltiin suuntia kahdeksikolla ja tehtiin ympyröitä ja erillaisia siirtymisiä. Anterosta huomasi kuitenkin jo heti alussa, että sillä oli energiaa, koska se ei meinannut malttaa pysähtyä ja jouduin tekemään paljon enemmän töitä käyntiin tai pysähdykseen siirtymisessä kuin yleensä. Aina, kun Antero ei haluaisi hiljentää, se alkaa heiluttaa päätään, mentiin me sitten kaulanarulla tai suitsilla. :D 

Kypärälakki tyyli 6/5. :D Kuvista ja videoista kiitos Katille!
Laukannostoista Antero tykkää (vasempaan suuntaan), koska se meinaa sitä, että pääsee laukkaamaan lujaa!

Antero sai jonkun virtapiikin laukasta (johon saatiin vasempaan suuntaan huippu hyviä nostoja!!) ja se ei oikein ollut enään avuilla. Kuten videoista huomaa, meno ei ole niin siistiä kuin tiistaina, mutta tärkeintä, molemilla hauskaa. Antero selvästi tykkää kaulanaruilusta.

Oikeaan suuntaan nostot meni todella huonosti, joten nyt vasemmalle suuntaan kun nostot menee niin hyvin, on aika ottaa itseä niskasta kiinni ja treenata kunnolla oikeaakin suuntaa. Oikea suunta on muutenkin meille heikompi ja tasapainottomampi. Noh, ei pääse ainakaan tämän herran kanssa helpolla, mutta onnistumiset ja oppimisen huomaaminen on niin palkitsevaa itselle!


Pieni Antsa♥
Näin tänään ja huomenna suunnitelmissa ois maastoilla ekaa kertaa uudella satulalla. Hieman outoa, koska oon tottunut hömpötellä menemään ilman satulaa maastossa, mutta jos nyt laukannostot maastossakin onnsituisi helpommin, kun saa tukea satulasta. 


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Voihan säikky lv

Tänään aamutallin tehtyä raahasin puomeja kentälle aamutallin tehtyäni. Tein ravipuomit, lyhyen linjan puomeista sekä keskelle kenttää kavaletin, joita oli tarkoituksena Anteron kanssa mennä. Antero oli tosi säpsynä, kun otin sen pihattoon. Se puhisi ja vaihteli koko ajan asentoa ja oli todella jännittynyt. Tämä maksimoitu, kun se sai satula jo selässään jonkin näköisen vetopaniikin ja repäsi päitset rikki. Ei ollenkaan Anteron tyyppistä, koska se on niin lunkki kaveri. Pitää kuitenkin huomauttaa, että vaikka Antero oli tosi jännittynyt, se ei siltikään steppaillut, kun harjasin sitä (varsinkaan jalkoja harjatessa). Ajattelin, että jos toimin vain normaalisti niin ehkä se siitä rentoutuu. Noh, laitoin Sherin päitset sille, koska omat meni rikki ja laitoin sen ja itseni loppuun ratsastus kuntoon. 

Antero aamuheinillä tänään.
Selkään mennessä Antero oli ihan normaali, mutta pikku hiljaa alkoi säpsyillä ympärilleen. Kun aloin käynnissä asettelemaan ja tekemään pysähdyksiä sekä peruutuksia, Antero toimi kivasti ja kuunteli apuja hyvin. 

Ravissa tein ympyröitä ja ihan perusjuttuja. Yritin saada Anteroa letkeämmäksi ja rennomaksi, koska se liikkui todella pienesti ja jännittyneesti. Sain ravissa kuitenkin kivaa pätkää, joten päätin että kyllä me voidaan laukata ja kokeilla puomeja. Tehtiin muutamat aika hyvät pysähdys-peruutus-laukka tehtävät. Johtuen varmaan siitä, että Antero oli ekstra herkkänä ja kuunteli apuja niihin tavallaan turvautuen ja rentoutuen. Tai sitten se on yksinkertasesti alkanut vaan oppimaan asioita. 

Ravi puomit aluksi tuli niin nopeasti, että Antero töksähti niiden eteen, mutta huomaa sen oppineen ja tottuneen puomeihinkin, koska päästiin ne useaan otteeseen kivasti! Kerran tultiin pudottaen kavaletti kentän keskeltä. Koin, että meillä on tälle päivälle muutakin murehdittavaa kuin yksi kavaletti, joten en sitä edes korjannut ja kokeillut uudelleen.

Puomi linja tuotti eniten ongelmia. Antero puski laukassa paljon sisäapujen päälle ja meni tasapainottomasti. Päästiin pariin otteeseen puomit myös kivasti. Ongelmana oli, ettei Antero ylläpitänyt laukkaa kunnolla. 

Päädyin tekemään laukka pääty-ympyrää, jossa jouduin jatkuvasti auttamaan ja muistuttamaan  sisäavuista, sisäpohjetta koko ajan naputtaen ja tukemalla kädellä. Vähän samallailla, kuten kesällä Anterolla alottaessa. Jouduin myös useaan otteeseen hautaamaan laukannoston ja suosiolla kokeilemaan uudelleen, tavoitteena saada alusta asti siisti nosto. Antero muutaman kerran lähti hakeutumaan pyöreäksi, mutta vain muutaman. En ole kehdannut sitä hakea pyöreäksi laukassa, koska meillä on ollut tarpeeksi tekemistä tasapainottamisen kanssa ja siihen ei muuta haastetta ole tarvinnut tunkea. 

Loppuraveja ottaessa saatiin pitkään pyöriä pääty-ympyrällä, koska Antero ei myödännyt sitten ollenkaan. Lopulta heti, kun se vähänkään myötäsi, annoin pitkän ohjan ja käveltiin loppukäynnit, jolloin säpsyilyt jatkui. 


Ratsastuksen jälkeen pihatosta se muutaman kerran yritti pois, kun pidin siitä kiinni. Se oli muutenkin outona, mutta nyt illalla se kuulemma on onneksi rauhoittunut. 
Tänään tuuli paljon ja pihaton matot luonnollisesti heiluivat sekä myös ovi ja mikä millonkin, joten jos se on säikähtänyt todella pahasti jotain pihatossa vaikka yöllä tai miksei aamullakin ja siksi oli niin säikkynä. 
Uskon kuitenkin Anteron huomenna olevan jo normaali. Huomenna ajattelin mennä rennosti joko ilman satulaa hakkiksilla tai sitten narupäitsillä. Kuitenkin katsoa vähän, että millä fiiliksellä ja yrittää saada positiivisempaa kokemusta sille kuin tänään, koska ei sekään varmasti tykännyt pelon tunteesta.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Pienimmän ja isoimman liikutukset

Nyt hiihtolomalle näköjään osui taas pakkasjakso. Olis se kuitenkin ainakin mun mielestä ollut liian aikaista kevään tulolle vaikka oli tosi lämpimiä kelejä helmikuun lopulla. Tänään tallireissun ajan pakkanen pyöri -18 ja -10 tienoilla. Vaikka pakkasta on nyt ihan huomattava määrä, aurinko on alkanut lämmittää todenteolla. Tänään, kun tein aamutallin ja siivosin pihattoa, meinasi alkaa palelemaan lapaset kädessä, mutta kentän puolta siivotessa tuli jopa kuuma. 

Pojat ottamassa arskaa, kun tulin aamulla tallille.
Luspe oli ensimmäisenä syöny, joten otin sen ja päätin kokeilla ohjasajaa. Olin kotoa ottanu matkaan pitkän 3,5m narun aikeissa käyttää sitä Anteron kanssa, mutta loppujen lopuksi käytin sitä vain ohjasajaessa Luspea.

Luspen kanssa mentiin päälle vartti, joka suurimmaksi osaksi kuten arvata saattaa käveltiin. Otettiin muutamat ravipätkät, koska ei oikein luonnistu toppakamat päällä lumessa juoksu multa. Luspe meni paremmin mitä osasin odottaa. Tehtiin ympyröitä, suunan vaihdoksia, pysähyksiä ja peruutuksia. Kaikki onnistui aikalailla ilman ongelmia mitä nyt muutaman kerran Luspe yritti lähtä puskemaan jonnekkin suuntaan omasta tahdostaan. Luspekin tuntui kuitenkin tykkäävän, kun tehtiin jotain muuta, kun vaan talutettiin. 


Anteron kanssa ehdin miettiä monet kerrat, että mitä tehdään. Välillä aattelin, että olisin laittanut koulu tai estesatulan ja välillä mietin, että jos pistän jonkun pienen kavaletin kentälle. Päädyin kuitenkin menemään kaulanarulla. Mitään odotuksia ei ollut, koska edellisestä kaulanaruilusta on jo aikaa mennyt sekä hepat on ollut rokotusten ja pohjien takia paljon kevyellä.

Kuitenkin heti liikkeelle lähdettyä Antero tuntui tosi kivalta. Tai sitten olin vaan niin ilonen, että pääsin sen selkään viikon tauon jälkeen, ken tietää. :D Tehtiin molempiin suuntiin perusjuttuja, kuten pysähykisä, peruutuksia, suunnan vaihtoja, voltteja ja siirtymisiä raviin. Otettiin lähinnä vasempaan kierrokseen laukkaa, koska oikeaan kierrokseen Antero pitäisi pystyä ratsastamaan huolellisesti kulmaukseen (mistä videotkin on) ja se ei ainakaan vielä ole mahdollista kaulanarulla, joten otettiin muutamat nostot vaan oikeaan suuntaan, ettei mennä nurin tai kompastuta kulmaan.

                                     

Antero meni kokonaisuudessa hyvin ja yllätyin, että vaikka viimeisimmästä kaulanaruilusta on aikaa huomattavasti ja silti mentiin noinkin hyvin. Niin fiksu ja hieno heppa!



sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Kuuden tunnin tallipäivä + uusi video

Lauantaina, eli eilen tallilla vierähti kepeästi koko ajan jotakin tehdessä sellaset kuusi tuntia. Alunperin minun olisi pitänyt mennä Anterolla koulusatulalla, kuten Katin Sherikanilla, mutta saatiin vihdoin Anteron oma estesatula käyttöön, joten tallipäivä alkoi sen testaamisella. Oli muuten kiva laittaa ilman hanskoja heppa, kun lämpötila pyöri siinä +5. 

Antero liikkui tosi hyvin uudella satulalla ja meni muutenkin kivasti. Kenttä oli vähän huonona, joten Antero meinasi vähän lusitella takajaloilla, koska niissä ei ole kenkiä saatikaan sitten hokkeja. Käveltiin ensin vähän aikaa maasta. Ollaan harjoteltu liioteltua asetusta eli, että Antero kävelee suorana, mutta taivuttaa kunnolla kaulaa ja päätä sisälle eli tehtiin niitä sisälle ja ulos. Leikittelin myös välillä hieman avon alkeiden tyyppistä liikettä, jotka meni moitteitta.

Kuvat ja videot ratsastuksesta c. Kati!

Väistettiin lähinnä kentän pituushalkaisijalta ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Teen itse niin monta asiaa väärin väistöissä, mutta onneksi on kiltti hevonen, joka yrittää viimeseen asti vaikka ratsastaja vetää millon mistäkin ohjasta. Noh, kaikki on eteenpäin. Oikealle Antero väisti rehellisemmin, mutta jumitti herkästi paikoilleen. Vasemmalle Antero ei jumittanut, mutta se väisti joko niin, että perä jäi pois tai todella loivaa väistöä/huijaamista väistämisestä. 

Ravia otettiin ensin pitkällä sivulla ja uskalsin ravata kenttää ympäri, koska Antero ei enään liukastellut ollenkaan. Ravissa hötkyin keventäessä kuin mikäkin säkki selässä. En yhtään onnistunut omasta mielestä ratsastamaan tukevasti vaan kaatuin välillä eteen ja välillä taakse. Saatiin ravissakin se mitä uraa pitkin ravattiin, kivaa pätkää.

Tämän jälkeen Kati ratsasti Sherikanin ja yritin epätoivosesti säätää Nikonin manuaaliasetuksia, mutta joko ne on todella paljon huonommat kuin Canonissa tai sitten en vain osaa kovasta yrityksestä huolimatta käyttää niitä oikein. Tykkäsin minun vanhan Canonin manuaaliasetuksista paljon enemmän, mutta Nikonissa on taas paljon parempi videolaatu. 

Lähdettiin hakemaan heinäkuorma. Kotiin tullessa Sherikanille oli ilmestyny vasempaan takaseen haava, joka on peräisin varmaan poikien leikkimisistä. Verta oli vuotanut sen verran paljon, että valkonen jalka oli aikalailla veressä, mutta itse haava/haavat ei ollut vakavia. Eikä Sherikan ontunut tai oikeastaan edes aristanut jalkaa/haavoja. Sherikanin hoitamisen jälkeen purettiin heinäkuorma. 
Vasemmalla sensuroitu Kati poseraamassa 100 paalin kanssa mitkä oltiin justiis aseteltu hienosti kärryyn. ;) Oikeella puolella kaikki paalit (+Kati taas...) laitettuna niiden säilytyspaikkaan.
Tämän jälkeen lähdettiin pulkkailemaan Luspella. Tehtiin omat viritelmät juoksutusvyöstä ja rintaremmistä, joka ajoi asiansa hyvin. Juoksutus vyöstä lähti narut mistä pidettiin itse kiinni ja yksi talutti Luspea. Pulkkailuun meni 50min-1h ja olihan se hauskaa!


Kaikkeen tähän saatiin kulutettua jo aijemmin mainitut kuusi tuntia. Koko ajan oli hommaa, ettei edes huomannut ajan kulkemista tai omaa nälkää(:D). Eilen näki hyvin ympärille vielä varttia vaille kuusi, eli kesään päin mennään! Tein myös äskön pitkästä aikaa videon, joten se katseltavissa yläpuolelta tai linkin kautta youtubesta.

Oon kyllä niin ilonen Anteron uudesta ja omasta satulasta, etten tiedä miten toisin sen esille! Niiin kivaaaa!!!


tiistai 12. helmikuuta 2019

Pitkästä aikaa satulalla

Ei kylläkään omalla, koska kaaren vaihto ei sujunut siihen ihan mutkitta. Kati meni eilen Sherikanilla koulusatulalla ekaa kertaa, joten kössin tietenkin Sherin estesatulan Anterolle. Eilen oli muutenkin lämmin keli (vaihteli +1 ja -4 välillä), joten mitä muutakaan ratsastaja, joka on mennyt varmaan kuukauden koko ajan vähintään -10 asteen pakkasessa (yleensä ainakin se -15/-20), kun laittaisi kesäpökät jalkaan eikä sinne alle välihousuja? Ei tullu edes kylmä vaikka olin mopolla liikenteessä!

Oli kyllä melkonen kulttuurishokki mennä satulalla. Viimeisen kuukauden aikana ei olla menty satulalla ollenkaan. Alussa Antero ensinnäkin tuntui pilvenpiirtäjän kokoselta ja toiseksi en osannut sitten ollenkaan aluksi ravissa ratsastaa. Keventäminen oli niin tukematonta ja epätasaista. Pikku hiljaa alkoi sekin sujumaan. 

Kuvista ja osittain videoista kiitos Katille! 


Kenttä oli aika surkeassa kunnossa ilman takia, joten siinä ei voinut mennä mitään erikoista eli mentiin vaan kaikki askenlajit. Tehtiin käynnissä muutamat pikku väistöt, jotka meni tosi kivasti! Meidän elämä helpottuu niin paljon, kun Antero alkaa oppimaan väistöt. 

Otettiin myös vähän harjotusravia. Meidän pitää harjotella nyt kunnolla selän käyttöön ottamista, jotta meno tuntuisi ja näyttäisi vähän paremmalta. Antero kuitenkin tuntui pitkällä sivulla tosi kivalle ja tasaiselle! Laukannostot oli taas astetta rauhallisempia eli me ollaan edistytty tässä(kin). 

Sen selän käyttämisestä.. :D

Ääää ratsastan ite niin huonosti, että ärsyttää. Noh, eihän meillä ole kuin aikaa. Kaikki ei tapahu sormia napsauttamalla, mutta kyllä me tästä vielä edetään. Vuoden päästä jo varmasti parempi! Tuntuu hullulta ajatella, että oon menny Anteron kanssa jo kohta 8kk. Aika on menny niiin nopeaa.


Kuvattiin myös Katin kanssa "vähän" videota nähtäville myös. Jätin videon editoimisen osalta aika raa'aksi, mutta toivottavasti sen jaksaa silti katsoa! 


lauantai 2. helmikuuta 2019

Antero the ylisuoriutuja

Tänään Anteron kanssa humputeltiin ilman satulaa hakkiksilla menemään eikä pakkasta ollu "kuin" n.-15. Kati oli jo mennyt Sherikanin, joten se uhrautu ottamaan meistä kuvia ja videoita. Heti, kun otetaan kamera esiin, mulle tulee jotenki "paineita"/alan liika yrittämään, mutta tästä oon päässy jo hieman eroon, joten varmasti joskus pääsen kokonaan. Ainakin toivottavasti.

Ollaan leikitelty Anteron kanssa lyhyillä väistöillä käynnissä siellä täällä eri tehtävillä ja ne on sujunut pääsääntösesti hyvin. Tällä kertaa tehtiin muutamaan otteeseen kentän keskeltä väistöjä välillä oikealle ja välillä vasemmalle. Antero väisti!! Pieniä askelia vaan, mutta niitäkin saatiin perä mukana tehtyä. Oikealle väisöt on meille tällä hetkellä paljon helpommat. Tuntuu, että Antero ottaa avut ilman kuolaimia paremmin vastaan eikä heti mene niin "shokkiin" ja jämähä vaan paikalle tekemättä mitään. 

Käynnissä sekä ravissa mentiin kolmikaarista kiemurauraa, jossa ei nykyään ole mitään ongelmia toisin kuin kesällä. Tänään muistui mieleen, kun Antero ei osannut(/en osannut tarpeeksi selkeästi pyytää) ravissa kolmikaarista kiemurauraa. Meidän kenttä on pienehkö (ei enään tunnu yhtään pieneltä), joten kesällä kun tasapaino ja kaikki mahdollinen oli aivan hukassa ei myöskään kiemuraura ollu meidän vahvuuksia. 


Laukannostoissa meillä oli vuoden alussa ongelmia, kun päästiin pitkästä aikaa ottamaan laukkaaminen normaaliin ratsastukseen takaisin (kentän takia ei pystytty laukkaamaan vähään aikaan). Tänään ne taas meni jo paljon paremmin. Antero tykkää laukata, joten se tuppaa syöksymään laukkaan. Nyt pysytään vielä siinä, että se laukka nousisi sillon kun sitä pyydän. Myöhemmin aletaan sitä hiomaan tyyllikkäämmäksi, mutta nyt saavat nämä nostot kelvata.


Meillä ongelmana oli tänään Anteron "ylisuorittaminen" tai no suomeksi se tuppasi lähtä välillä luotiviivan taakse. 
Laitoin Katin lopuksi Anteron selkään ja se loppu verkkaili Anteron. Poika oli oikein mallikkaasti ja Katilla ja Antsalla meni ihan kivasti! 

Meillä on Katin kanssa tarkotus kuvata joskus hevoset vaihtoon-video. Mitähän siitäki tulee mun osalta? :D

Nyt talvella ei olla kehitytty rastastuksessa samaa vauhtia mitä oltaisiin todennäköisesti kehitytty, jos nyt olisi kesä. Meistä on kuitenkin Anteron kanssa tullu toisillemme paljon tutumpia ja meidän suhde on parantunu huomattavasti. Ymmärrän ja tunnen Anteron paljon paremmin ja opin siitä koko ajan lisää ja lisää. Kesällä, kun tulee paremmat ratsastusolosuhteet, on hyvä tietää nämä asiat mitä olen huomannu Anterossa talven aikana. Näitä asioita on mm:
Antero kaipaa monipuolista tekemistä ettei se kyllästy. En voi mennä koko viikkoa samalla varustuksella, koska se tuppaa turtumaan eikä ole niin hyvä mitä voisi.
Ero kuolaimiin ja kuolaimettomuuteen. Se toimii ilman kuolaimia super hyvin. Kuten aijemmin jo sanoin tuntuu, että vähänkin vaikeassa tilanteessa Antero jännittää koko kehon ja puree kuolainta tai sitten se lopettaa keskittymisen ja tekemisen.
Viimeinen asia mitä tässä mainitsen (näistä asioista ja tästä talvesta voisi tehdä vaikka oman postauksen asian paljouden takia.) on se, että Antero on todella sympaattinen, kiltti ja luotettava!

Tämmöstä tällä kertaa. Huomenna meen taas Anteron, mutta en vielä varmaksi tiiä mitä tehdään!